Muutama joulukortti näytille.
Korttiaskartelu tällä hetkellä lähinna täyttää harrastuspuolta. Ja skräppäilykin on jälleen alkanut innostaa. Lisäksi neulon, nyplään, kudon, virkkaan ja kaikkea muuta mikä tulee eteen ja on uutta, niin haluan kokeilla.
Lukijat
lauantai 26. lokakuuta 2013
perjantai 25. lokakuuta 2013
Hääparille Norjaan...
Kälyni pyysi tekemään monivuotiselle kirjeystävälleen hääkortin Norjaan. Jeah, ja tällainen syntyi. Sydän ideän olin nähnyt jossain aiemmin mutta muutin sitä lisäilemällä omia juttuja ja muuttamalla hieman. Naisen ihon väritin copiceilla.
Sisäpuolelle jätin sitten hieman tilaa vapaalle kirjoitukselle. Ei ihan nuo häärunot käänny Norjaksi, heh heh.
Sisäpuolelle jätin sitten hieman tilaa vapaalle kirjoitukselle. Ei ihan nuo häärunot käänny Norjaksi, heh heh.
torstai 24. lokakuuta 2013
Onnea uuteen kotiin !
Olin väritellyt tämän kuvan jo aiemmin ja mietin millaisen kortin teen kun menemme työkaverini uuteen kotiin mieheni kanssa vieraisille. No muistiun tän Mangnolian kuvan jonka olen ystävältäni leimannut. No tällainen syntyi ja syksyisellä taustapaperillakin vielä.
Tunnisteet:
Magnolia,
uuteen kotiin
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Joulukortteilua...
Tässä pari joulukorttia. Ylempi tehty maailmankorttiaskartelupäivänä ja tapaamisessa Heinolassa. Mallin mukaan tehty kortti ja alempi tehty kokeiluna uusi kuusistanssini.
tiistai 22. lokakuuta 2013
40-v miehelle
Minua pyydettiin tekemään kortti 4-kymppiselle motoristille. Leikkasin 3-D kuvan ja tagiin leimasin rattaita. Ei mitään ylimääräistä rekvisiittaa sitten pahemmin tässä ole.
Tunnisteet:
3-D kortit,
miehelle,
synttäri onnitteluja
maanantai 21. lokakuuta 2013
LotV
Poikani kävi kaverinsa synttäreillä ja toivoi taas äidin tekevän kortin. No Lilyn Poika soittelee kitaraa koira seuranaan.
Tunnisteet:
LotV,
pojalle,
synttäri onnitteluja
lauantai 19. lokakuuta 2013
Tyttärelle Kenny K
Tällaisen kortin tein 25-v täyttäneelle tyttärelleni. Kenny K:n Alice Chains kuvan väritin copiceilla. Leimasin on ollut mulla jo aikan kauan ja nyt vasta tein ekan kortin siitä. hih Sisäpuolelle laitoin vähän elämän ohjeista, eikös niitä ole hyvä saada läpi elämän äidiltä...heh heh. Onnea vielä Hanna!
Tunnisteet:
Kenny K,
synttäri onnitteluja
perjantai 18. lokakuuta 2013
Joulukortteja ja vieras
Eräänä kauniina päivänä sain vieraan Heinolasta. Hilu tuli poikkeamaan ja käymään Veturin Sinellissä. No käytiin sitten Kouvolan Sinooperissa myös. Ja sieltä tarttuin paprikkoa ja muuta taustapaperia mukaan. Pari korttia tuli kasattua. Korttien kuvat on JK Primecon uudesta joulupaperikosta, jossa ihania papereita paljon.
Kiitos Hilu vierailusta ja muusta... oli piristävää nähdä.
lauantai 12. lokakuuta 2013
Miehelle vintagea
Enolleni olen tehnyt tällaisen kortin ja korttikin on jo saajalla. Leimikuvan olen laimannut kaverin leimasimella.
Väritys Copiceilla. Ja Johannan vinkistä pitikin käydä osallisumassa It´s all about the vintage - haasteeseen : Ajoneuvot.
Tunnisteet:
miehelle,
synttäri onnitteluja
maanantai 7. lokakuuta 2013
torstai 3. lokakuuta 2013
Tyttövauvalle
Tällainen kortti onjäänyt julkaisematta. Stanssatun vaunut olen saanut ja kortti on ollut vähän aikaa jo valmiina mutta en muistanut laittaa sitä tänne.
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Tytölle 2-v
Tällaineen kortti syntyi 2-vuotiaalle suomalais-saksalaiselle tyttöselle. Runo netistä, kirjoittajasta ei tietoa.
Tunnisteet:
synttäri onnitteluja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)